24.12.2013

Joulu 2013


 
Tonttu kun hiipi meidän pihaan,
varoen tartuin sen punaiseen hihaan.
Pyysin: ”Viestin viethän ystävälle,
niin paljon toivoisin hyvää hälle.
Tuoksua kuusen ja kynttiläin,
iloa riemun kukkurapäin.
Lämpöä, rakkautta läheisten,
ystävän jouluisen halauksen.”

9.12.2013

Naudan ulkofilepihvit ja pippuri-kermakastike, valkosipulikermaperunat ja uunijuurekset

Mehevä pihvi ja perinteiset lisukkeet
Naudan filepihvi on herkkua, mutta filelihaa tulee ostettua kotiin erittäin harvoin. Ehkä joskus on myös arveluttanut se, että eihän pilaa kallista lihaa kypsentämällä sitä väärin. Toisaalta onneksi nykyisin saa kaupasta takuumureaa lihaa ja kun omat makumieltymyksetkin ovat vuosien varrella jalostuneet (raa'istuneet), pihvin pitäisi olla ehdottomasti useammin osa ruokanautintoja. Tällä kertaa kokkailin Atrian toimittamaa takuumureaa Kulinaari pihvinaudan ulkofileepalaa pihveiksi ja lisukkeeksi väsäsin perinteisiä herkkuruokia.

Neljälle hengelle

Ulkofilepihvit
n. 800 g Atria Kulinaari pihvinaudan ulkofilettä
voita paistamiseen
suolaa
mustapippuria

Ota liha huoneenlämpöön pari tuntia ennen pihvien paistoa. Poista liha pakkauksesta, kuivaa se talouspaperilla ja leikkaa neljään yhtä suureen osaan. Painele nyrkillä pihvejä tasaiseksi ja isommaksi. Kuumenna hyvä paistinpannu (mielellään valurautainen) kuumaksi ja lisää pannulle kunnon nokare voita. Laita pihvit pannuun ja paista, kunnes lihasnesteet nousevat pihvin pintaan. Käännä pihvi ja paista suunnilleen saman aikaa toistakin puolta. Nosta pihvit folioon ja lautasella uuniin jälkilämpöön kypsymään halutun kypsäksi, apuna voi käyttää lihalämpömittaria. Suolaa pihvit paistamisen jälkeen, pippuria ei välttämättä hyvän pippurisen kastikkeen ansiosta lisätä ollenkaan. 
Vinkki: lihan kypsyysasteet voi testata painamalla pihviä sormella. Raaka pihvi vastaa poskea, medium leukaa ja kypsä nenänpäätä.

Pippuri-kermakastike
4 dl kuohukermaa
1 rkl viherpippuria
1 rkl rosépippuria
mustapippuria
½ lihaliemikuutio tai lihanpaistonesteet
1 rkl hunajaista dijon-sinappia
1 rkl siirappia
muutama oksa tuoretta timjamia
suolaa

Kaada kerma kattilaan, lisää joukkoon pieni nippu timjamin oksia ja juuri murskatut pippurit. Lisää myös lihaliemikuution murunen tai lihasta irronnut paistoneste. Lisää myös hunajainen dijon-sinappi ja pieni loraus siirappia. Keitä kasaan kastikkeeksi, tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Poista timjami ennen tarjoilua. Mikäli kastike sakenee liikaa, lisää tilkkanen nestettä. 

Valkosipulikermaperunat
n. 1 kg rosamunda-perunoita
n. 3 dl kuohukermaa
n. 2 dl maitoa
reilusti suolaa
mustapippuria
2 kokonaista valkosipulia
rypsiöljyä

Kuori valkosipulinkynnet ja raasta hienoksi raasteeksi. Sekoita kulhossa valkosipuliraasteeseen öljyä niin, että saat tasaisen, helposti levittymän tahnan. Kuori ja viipaloi perunat ohuiksi siivuiksi, levitä perunasiivuja tasainen kerros vuoan pohjalle. Rouhi päälle hitunen pippuria ja reilusti suolaa, levitä valkosipuliöljyä perunoiden päälle. Tee lopuista aineksista samalla tavalla vuoka lähes täyteen. Kaada kerma ja maito vuokaan, perunat saavat lähes kokonaan peittyä. Huomioi, että kerma voi kuohua joten jätä kuohumisvaraa ja suojaa uuninpohja vaikkapa leivinpaperoidulla pellillä. Paista 175-asteisessa uunissa reilu tunti, eli kunnes perunat ovat kypsiä. Mikäli nestettä on liian vähän, lisää kermamaitoa. Peitä vuoka foliolla, jos pinta uhkaa tummua liikaa.

Uunijuurekset
1/3 lanttu
½ bataatti
2 porkkanaa
hunajaa
voita
siirappia
öljyä
suolaa
mustapippuria
tuoretta timjamia

Kuori ja leikkaa juurekset pieniksi kuutioiksi, bataatti saa jäädä lanttua ja porkkanaa isommaksi. Lorauta juureksille öljyä ja mausta ne, lisää mukaan timjamin lehtiä. Laita pieniä voinokareita juuresten päälle ja paista vuokaa noin tunnin ajan valkosipulikermaperunoiden kanssa. Maista uunijuureksia, lisää tarvittaessa mausteita.

Kokoa annokset: annostele lautaselle valkosipulikermaperunoita ja nosta halutun kypsyiset pihvit osittain perunoiden päälle. Nosta lautasen sivuun uunijuureksia ja lorauta kastiketta annoksen päälle. Älä peitä pihviä, niin saat nätimmän annoksen. Koristele ruoka tuoreella timjamilla ja tarjoile välittömästi. Tarjoile alkupalaksi tai ruoan lisukkeena raikasta salaattia, ruokajuomaksi käy vaikkapa jäävesi, hyvä olut tai mieluinen punaviini.

Tässä kastikkeessa uitettu pihvi
Tee kuten sanon, älä kuten teen. Onnistuin heilauttamaan kastikekauhaa hieman väärässä asennossa ja kastike valahti koko komeudeltaan pihvin päälle, eikä lopputuloksesta tullut kovin kaunis. Pihvin paistopinta saa jäädä siis näkyviin. Käytän mieluusti valkeita lautasia, sillä niistä mielestäni saa kaikki annoksen värit paremmin esille. Tämän piti siis olla annoskuva bloggauksen alussa, mutta siihen piti lainata pikkuveljeni lautasta. Joka tapauksessa, ruoasta tuli enemmän kuin hyvää ja maistui kaikille. Omaan makuuni pihvi kypsyi hieman liikaa, mutta hyvän lihan ansiosta siitä ei tullut liian kuivaa. Annos on hyvin perinteinen, mutta takuulla maistuva. Aina ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen, vaan voi luottaa vanhoihin hyviksi havaittuihin keinoihin :)

***
Pihvinaudan ulkofileen
tarjosi Atria

8.12.2013

Herkullinen nakkimunakas

Arjen nautintoja: mehevä nakkimunakas
Atria otti yhteyttä ja pyysi kehittelemään reseptit kahdesta eri tuotteestaan: Atria Kulinaari Herkkunakki ja Kulinaari takuumurea pihvinaudan ulkofile. Samalla osallistun bloggaajakisaan, jossa tuotteista tehdään kaksi eri ruokaa ja voittaja palkitaan Atrian joulukinkulla, laatikoilla ja muilla herkuilla. Ensimmäisenä pääsi testiin nakit, joista piti kokata jotain arjen nautinnoksi. Mie en ole oikein koskaan syönyt nakkeja ja siten nakkiruoat eivät ole kovin tuttuja, joten lähinnä mieleeni tuli Halloweenin muumionakit, nakkipiilot, perinteinen nakkikastike ja nakkimunakas. Munakas on mielestäni aika kinkkinen ruoka valmistaa ja kunnollisen munakkaan opin valmistamaan vasta muutamia vuosia sitten - ja kyllä, olen kokannut enemmän ja vähemmän onnistuneesti jo lapsesta saakka. Munakkaan pitää olla kuohkea, mehevän mehukas ja siinä pitää olla herkullista täytettä. Niinpä voisin nyt tässäkin blogissa kertoa, kuinka munakas miun tyylilläni tehdään ja samalla saan maisteltua näitä nakkejakin (jotka muuten sisältää 80% lihaa!). Maistuuko munakas ja mikä on siun onnistuneen munakkaasi salaisuus? :)

Yhdelle nälkäiselle

2 kananmunaa
2 kuorenpuolikasta kuohukermaa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
voita paistamiseen
1 Atria Kulinaari Herkkunakki (supernälkäinen laittaa kaksi)
2 rkl punasipulia silputtuna
5 rkl punaista paprikaa kuutioituna
½ dl emmental-raastetta
persiljaa koristeeksi

Riko kananmunat murokulhoon ja vispaa rakenne kunnolla rikki vatkaimella. Mittaa kananmunan kuorenpuolikkaaseen kermaa kahdesti: yksi kuorenpuolikas per kananmuna. Vispaa kerma munien joukkoon ja mausta rouhaisuilla suolaa ja pippuria. Leikkaa nakit ohuiksi siivuiksi ja paista ne kuumalla pannulla kauniin ruskeiksi, pannulle ei tarvitse lisätä rasvaa. Kaada nakkipalat lautaselle odottamaan myöhempää käyttöä. Leikkaa punasipulista ja paprikasta hienoa silppua, silppua myös persiljaa ruoan koristelua varten ja jätä odottamaan. Kuumenna paistinpannu ja sulata pannulla nokare voita. Kaada vispattu muna-kermaseos pannulle ja vedä hyytyvää munamassaa pannun laidoilta kohti keskustaa, raaka munamassa valuu pannulle. Kun munakas on hieman hyytynyt, ripottele pinnalle juustoraaste, sipulisilppu, paprikakuutiot ja nakkipalat. Rouhaise päälle mustapippuria ja hyydytä munakasta miedolla lämmöllä, kunnes munamassa on lähes hyytynyt ja pohja on saanut hieman väriä. Ripottele pinnalle persiljaa ja kippaa munakas pannusta lautaselle siten, että kolmasosa munakkaasta kääntyy kaksinkerroin. Nautiskele välittömästi, lisukkeeksi maistuvat vaikkapa ihan vain raikas kurkku ja mehukas tomaatti.

Hyvää oli! Itseasiassa tätä nakkimunakasta samalla ohjeella tuli tehtyä kahdesti ennen reseptin julkaisemista, kiitos pitkän Itsenäisyyspäiväviikonlopun ja kiireettömien aamujen. Nakit maistuivat munakkaassa hyvältä ja toivat samalla ruokaisuutta, joten tällä ohjeella valmistettu ruoka maistuu niin aamupalaksi, lounaaksi, välipalaksi tai iltaruoaksi työpäivän jälkeen. Munakkaita tulee nykyisin tehtyä aika usein ja täytteeksi kasaan sitä, mitä kaapeista vaan sattuu löytymään. Kunhan juustoa löytyy, niin mie olen tyytyväinen, muut sitten voi soveltaa. Nämä nakit toimisivat hyvin pituutensa puolesta myös hodarisämpylän välissä ja olisinkin testannut vielä kyseisen reseptin, mutta kilpailuaika ei taida enää antaa sitä periksi. Nakeissa oli makua ja rakennetta, oikeasti paljon lihaa. Lisäksi pakkaus neljä nakkia eli 240g on pientä tarvetta varten oikein näppärän kokoinen. Mitähän tuosta toisesta nakkipaketista kokkaisin?

***
Kulinaari Herkkunakit
tarjosi Atria